Näyttelyt

Kauneuden huumassa

Orienttia tutkimassa

Berndtson, Parviainen ja Harald Gallén

Napoleonin Egyptin sotaretki 1798–1801 johti ranskalaisten ja brittien kolonialistiseen laajentumispolitiikkaan Pohjois-Afrikassa, mikä puolestaan nosti alueen suosioon taiteilijoidenkin keskuudessa. Vaikka suomalaisia ei yhdistänyt sinne oman maan siirtomaapolitiikka, kuten vaikkapa brittejä, alue kiehtoi monia.

Orientalismista tuli länsimaisen kolonialismin myötä kuvataiteessa suosittu romanttinen suuntaus. Orientalisteilla tarkoitetaan yleensä taiteilijoita, jotka kuvasivat autenttisia itämaisia näkymiä eurooppalaiselle yleisölle. Orientti oli maantieteellisesti laaja käsite: se ulottui Pohjois-Afrikasta Itä-Aasiaan. Suuntaus alkoi hiipua 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, jolloin aihepiiri vaihtui itämaisista sadunomaisista kertomuksista paikallisten ihmisten ja näkymien kuvaukseen.

Orientissa kaikki on oivallista ainesta taiteilijan siveltimelle. (...) Mutta mitkään siveltimellä sen paremmin kuin kynälläkään tehdyt mestariteokset eivät pysty selventämään eurooppalaiselle, mikä itämaa on. Vain se, joka on sen itse nähnyt, voi luoda selkeän kuvan – itselleen.

Gunnar Berndtson (1854–1895) oli kansainvälisesti suuntautunut suomalainen taiteilija, joka on tunnettu erityisesti niin kutsuttuna salonkimaalarina. Hän opiskeli ja oleskeli Pariisissa useaan otteeseen, ja hänen töitään oli näytteillä kuuluisissa Pariisin Salongeissa.

Berndtson vietti talven 1882–1883 Kairossa, Egyptissä ranskalaisen paroni Alphonse Delort de Gléonin vieraana työskennellen tämän palatsin ateljeessa. Berndtson kotiutui Kairon yläluokkaiseen kansainväliseen yhteisöön ja tapasi myös Egyptin varakuninkaan. Talvi oli työntäyteinen, sillä Berndtson sai paljon muotokuvatilauksia. Hän teki myos joitakin poliittisaiheisia kuvituksia Le Monde Illustré -lehdelle sen kirjeenvaihtajana.

Eräs heistä [almée-tanssijoista] tanssi pään päällään pullo, jossa paloi kynttilä, tehden hankalia liikkeitä ilman, että pullo vähääkään hievahti tai olisi ollut putoamaisillaan. (...) Kaikessa tässä oli täydellisen orientaalinen leima Delortin itämaiseen tyyliin sisustetussa salongissa, ja se oli tavattoman kiinnostavaa erityisesti minulle maalarina.

Gunnar Berndtsonin kirje äidilleen Augusta Berndtsonille, Kairo 26.3.1883. Taiteilijakirjekokoelma. Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria, Helsinki

Gunnar Berndtson maalasi Kairossa teoksen Almée, egyptiläinen tanssijatar, joka esittää itämaista tanssijatarta esiintymässä paroni Delort de Gléonille ja heidän ystävälleen Octave Borellille. Oikeassa alalaidassa on tummaihoinen rumpua soittava mies. Kohtaus on sjoitettu paronin orientalisoivan palatsin salonkiin.

Maalaus kuvaa Berndtsonin omia kokemuksia realistiseen tyyliin, mutta se vastaa myös myöhempiä käsityksiä eurooppalaisten suhteesta Orienttiin. Sen voi nähdä stereotyyppisenä kuvauksena maskuliinisen Lännen ja feminiinisen Idän kohtaamisesta. Lisää tietoa maalauksen synnystä ja Berndtsonin oleskelusta Egyptissä, ks. Elina Heikan artikkeli FNG Research –verkkolehdessä.

Ennen Berndtsonin Egyptistä lähtöä hänelle myönnettiin valtiollisen Medjidiehin ritarikunnan upseerin arvomerkki. Berndtson viihtyi Kairossa hyvin, kuten tiedämme hänen äidilleen lähettämistä kirjeistä. Hän suunnitteli palaavansa sinne, mutta parantumaton sairaus esti sen.

Oscar Parviainen (1880–1939) oli suomalainen taidemaalari ja -graafikko, joka jatkoi taideopintojaan Kööpenhaminassa ja Pariisissa opiskeltuaan aluksi kotimaassa. Kaikki nämä opinnot jäivät häneltä kuitenkin kesken. Myöhemmin hän opiskeli grafiikan tekoa yksityisoppilaana Tukholmassa. Ensimmäinen laajempi yksityisnäyttely hänellä oli vasta 1931.

Parviainen matkusti paljon. Hänellä oli siihen varallisuutta, minkä lisäksi hänen huono terveytensä vaati hoitoa suotuisassa ilmastossa. Parviainen maalasi usein eksoottisia aiheita, joihin hän sai innoituksen ulkomaanmatkoiltaan. Kuolema-teema toistuu hänen teoksissaan, mutta niistä ei silti puutu elämäniloa. Parviainen oli säveltäjä Jean Sibeliuksen ystävä, ja Sibeliukselle olivat erityisen läheisiä hänen omistamansa Parviaisen maalaukset.

Oscar Parviainen tutustui ensimmäisen kerran Pohjois-Afrikkaan, Algeriaan ja Tunisiaan vuonna 1904 tekemällään matkalla. Hän palasi sinne 1920-luvulla ja matkusteli silloin laajasti Algeriassa. Taiteen tekemisen ohella hän valokuvasi ahkerasti.

Vaikka orientalistisen taiteen tyyli ja aiheet muuttuivat 1900-luvun alussa, Parviaisen taide kuuluu vielä aikaisempaan orientalismin vaiheeseen: aiheina ovat tanssitytöt, rauniokaupungit, keitaat, berberit ja basaarit.

Ensimmäisellä matkallaan tekemiä piirustuksia ja akvarelleja Parviainen työsti grafiikaksi palattuaan Ruotsiin opiskelemaan. Henkilökuvat sekä basaari- ja kahvilakuvat ovat elävimpiä esimerkkejä tämän matkan tuloksista. Joitakin aiheita hän työsti teoksiksi vasta paljon myöhemmin.

Vuonna 1927 Parviainen ei enää löytänyt edellisen matkansa vanhaa tuttua Afrikkaa. Länsimaiset matkailijat olivat itse olleet vaikuttamassa vanhan orientin katoamiseen.

Silloin ei Afrikka ollut vielä nykyinen turistimaa.

Monen muun eurooppalaisen taiteilijan tapaan Parviainen kuvasi näkemiään ihmisiä. Naisia oli vaikea saada malliksi, eivätkä paikalliset miehetkään usein olleet siihen halukkaita, mutta soittajat ja laulajat poseerasivat mielellään maksusta.

Arthur Harald Gallén, taiteilijanimeltään Harald Gallén (1880–1931) oli suomalainen taidemaalari ja -graafikko. Opiskeltuaan ensin Suomessa hän jatkoi taideopintojaan Pariisissa, jossa hän asui vuosina 1902–1919.

Harald Gallén toimi diplomaattikuriirina Pariisissa ja Madridissa 1919 ja attaseana Suomen edustustossa Madridissa 1919–1921. Sen jälkeen hän muutti pysyvästi Suomeen.

Harald Gallén oli kosmopoliitti, jolle matkustaminen oli elämäntapa. Hän tekikin lukuisia ulkomaanmatkoja, lähelle ja kauas. Euroopan lisäksi hän matkusti 1900-luvun alussa Marokossa, Algeriassa, osittain virallisissa tehtävissä, sekä Palestiinassa, Egyptissä, Ceylonilla (Sri Lankassa), Intiassa, Singaporessa, Kiinassa ja Japanissa. Taiteilijan arkiston valokuvat kertovat näistä matkoista, samoin hänen julkaisemattomat matkakertomuksensa.

Luonteeltaan sosiaalinen taiteilija tutustui usein juuri uransa kannalta merkittäviin henkilöihin, jopa kuninkaallisiin, ja löysi itselleen tukijoita.

Hän on ymmärtänyt Marokon aavikoiden yksinäisyyden suuruuden ja sen erämaan rannasta kohoavien vuorten kangastuksen.

Nimimerkki W–ö., "Harald-Gallénin taidenäyttely." Kaiku 1.12.1911

Harald Gallén kävi Pohjois-Afrikassa ensimmäisen kerran vuonna 1906 Tangerissa. Asuessaan Algeriassa 1908–1911 hän toimi ranskalaisen siirtomaahallinnon tehtävissä ja matkusti pääkaupunki Alger’n lisäksi maan eteläosissa ja Marokossa ranskalaisen sotilassaattueen turvaamana.

Vuonna 1911 Harald Gallén järjesti Oranissa, Algeriassa oman taidenäyttelyn, jossa kenraalikuvernöörikin vieraili. Hän on luultavasti ainoa suomalainen taiteilija, jonka töitä Pariisin Salon des Peintures des Orientalistes on hyväksynyt näyttelyihinsä.

Harald Gallénin taidetta on vähän suomalaisissa julkisissa kokoelmissa, eikä se ole muutenkaan kovin tunnettua. Kansallisgalleriassa on neljä grafiikan lehteä, joista yhdessä on pohjoisafrikkalainen aihe: se esittää palmumaisemaa Zousfana-joella, joka kulkee Marokon ja Saharan Algerialle kuuluvan osan välissä. Ruskeasävyinen maisema on varsin neutraali maisematutkielma, johon palmut tuovat orientalistista eksotiikkaa. Harald Gallénilla olikin usein aiheena luonto.